RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.10.2023/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN VIRKA
Sivistyslautakunta 31.10.2023 § 79
34/01.01.01.01/2022
Valmistelija Sivistysjohtaja-rehtori Markku Puronhaara, 040 3008 400
Kunnanhallituksen päätöksen (13.13.2017 § 222) mukaisesti täyttölupamenettely koskee kaikkia kunnan virkoja toimia. Kaikkiin yli 14 päivän sijaisuuksiin sekä määräaikaisiin ja vakinaisiin virka- ja työsuhteisiin vaaditaan kunnanhallituksen täyttölupa. Sivistyslautakunta on saanut täyttöluvan varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevan viran täyttämiseen kunnanhallitukselta 11.9.2023 § 270.
Paikka on ollut avoinna työvoimatoimsitossa, Duunitorissa ja kunnan sivuilla 27.9.-18.10.2023 välisen ajan. Varhaiskasvatuksen virkaa haki kaki henkilöä. Haastattelut järjestetään tiistaina 31.10.2023.
Haastattelussa kartoitetaan valittavan tehtävänkuvaa ja palkkaehtoja. Virkaan valittava henkilö toimii päiväkodin varajohtajana ja varhaiskasvatuspäällikön sijaisena tämän poissaollessa.
Oheismateriaalina tiivistelmä hakijoista.
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusehdot määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 26 § tai 27 § ja 75 § siirtymäsäädösten mukaan. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.
Valitun esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Toimen täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Markku Puronhaara
Päätösehdotus Sivistyslautakunta valitsee varhaiskasvatuksen opettajan virkaan henkilön toistaiseksi 1.1.2024 alkaen haastattelujen jälkeen tehdyn ehdotuksen perusteella.
Haastattelujen perusteella sivistysjohtaja-rehtori esitti, että varhaiskasvatuksen opettajan virkaan valitaan Sari Huuskonen.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |