Dynasty tietopalvelu
Reisjärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 16.06.2026/Asianro 37


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1Reisjärven kunnan arviointikertomus vuodelta 2025
(pdf 592.22 kb)

Kokousasian teksti

 

 

Vuoden 2025 arviointikertomus

 

 

 

Tarkastuslautakunta 13.02.2026 § 76 

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Reisjärven kunnan hallintosäännön mukaan tarkastuslautakunta raportoi arvioinnin tulokset valtuustolle vuosittain annettavassa arviointikertomuksessa.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimisen.

 

Päätös

Tarkastuslautakunta aloitti vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimisen.

 

 

 

Tarkastuslautakunta 20.03.2026 § 85 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tarkastuslautakunta 10.04.2026 § 93 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

 

Päätös

Tarkastuslautakunta jatkoi vuoden arviointikertomuksen laatimista ja päätti jatkaa vuoden arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessa.

 

 

 

 

Tarkastuslautakunta 24.04.2026 § 42 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessa.

 

 

 

Tarkastuslautakunta 08.05.2026 § 48 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

 

 

 

Päätös

Kokoustauko pidettiin klo 14.28–14.39.

Tarkastuslautakunta päätti jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessa.

 

 

Tarkastuslautakunta 29.05.2026 § 56 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

 

 

 

Päätös

Asian käsittely keskeytettiin klo 10.42–11.47. Tauon aikana käsiteltiin pykälät 54 ja 55.

 Tarkastuslautakunta viimeisteli ja hyväksyi arviointikertomuksen vuodelta 2025 ja saattaa sen kunnan valtuustolle tiedoksi. 

 

Ote Kunnanvaltuusto

 

Valtuusto 16.06.2026    

191/00.03.00/2025  

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

Valtuusto merkitsee tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2025.

 

Asian käsittely 

 

Päätös

 

 

Ote

Ptk tark.