RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 23.10.2025/Asianro 15
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
![]() |
Liite2 | Osavuosikatsaus 1-9 2025 (002) |
![]() |
Liite3 | 25-10 Osavuosikatsaus 1-9 |
Osavuosikatsaus 1-9 / 2025
Tekninen lautakunta 23.10.2025
121/02.02.02/2025
Valmistelija Tekninen johtaja Jari Vuori 040 3008 250
Reisjärven kunnan sisäisen valvonnan ohjeen (Kunnanhallitus 1.11.2021 § 270) kohdan 3.3. mukaisesti vastuualueen ja yksikön esimiehen tulee omalta osaltaan valvoa, että hyväksyttyä talousarviota ja käyttösuunnitelmaa sekä niihin liittyviä toiminnallisia ja taloudellisia tavoitteita noudatetaan. Yksikköjen esimiesten on raportoitava vastuualueen esimiehelle toiminnallisten ja taloudellisten tavoittei-den toteutumisesta ja muista oleellisista sisäisessä valvonnassa esiin tulleista seikoista toimielimen määrittämällä tavalla.
Mikäli osavuosiraportti osoittaa, ettei talousarviota kyetä noudattamaan, on en-sisijaisesti raportoinnin yhteydessä esitettävä päivitetty käyttösuunnitelma. Suunnitelmasta tulee ilmetä, kuinka sisäisin toimin - toimintoja uudelleen järjes-tämällä - saadaan arvioitavissa oleva toimintakatteen ylitys katettua. Talousarvi-on muutosesitys on viimeisin keino talousarvion toteuttamiseksi.
Raportti annetaan jo perinteeksi tulleella pohjalla. Kaikki vastuualueet käyttävät samaa pohjaa.
Liitteenä osavuosikatsaus 1–9.
Osavuosikatsauksen arvioinnissa on aina ongelmana se, onko kaikki toimintoihin kohdistuva laskutus ajan tasalla. Tästä syystä ajankohta tarkastelulle on siirtynyt siihen, että kirjanpito on saatu kiinni. Lisäksi kaikki laskutettava ei toteudu tasaisesti; esim.lämmitys ja talvikunnossapito.
Tässä osavuosikatsauksessa on huomattava, että asuinkiinteistöjen siirtäminen Reisjärven vuokrataloille aiheutti kuluja ja tuottoja joita ei ole pystytty ennekoimaan talousarvioissa. Metsän myynti jää 75 000€ budjetoitua pienemmäksi.
Esittelijä Tekninen johtaja Jari Vuori
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee osavuosikatsauksen 1-9 2025 tiedoksi
Asian käsittely
Päätös
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |