RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 01.12.2025/Asianro 243
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Laaja hyvinvointikertomus 2021-2024
Kunnanhallitus 01.12.2025
198/00.01.02.01/2025
Valmistelija hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämisen koordinaattori
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan keskeisimpiä tehtäviä. Kuntalain (410/2015) 1 §:n mukaisesti ”Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla”. Hyvinvointia ja terveyttä edistetään laajasti ja poikkihallinnollisesti kunnan kaikilla sektoreilla sekä yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) velvoittaa kunnan
- seuraamaan kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin
- raportoimaan toteutetuista toimenpiteistä
- valmistelemaan valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomuksen- ja suunnitelman (valtuustokausittainen hyvinvointikertomus)
- asettamaan strategisessa suunnittelussaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja määrittelemään tavoitteita tukevat toimenpiteet (hyvinvointisuunnitelma)
- raportoimaan kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain (vuosittainen hyvinvointiraportointi)
- toimittamaan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman hyvinvointialueelle ja julkaisemaan ne avoimessa tietoverkossa
Hyvinvointikertomus on kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnittelun, seurannan, arvioinnin ja raportoinnin työväline. Laaja hyvinvointikertomus 2021-2024 on yhteistyössä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän kanssa koottu tiivis kuvaus hyvinvoinnista ja terveydestä ja niiden edistämisestä Reisjärven kunnassa. Hyvinvointikertomus on käsitelty hyte-työryhmän kokouksessa 24.11.2025. Hyvinvointikertomus 2021-2024 ja liitteenä oleva hyvinvointikertomuksen vähimmäistietosisältö kuvaavat hyvinvoinnin nykytilanteen. Hyvinvointisuunnitelma on laadittu erillisenä asiakirjana vuosille 2024-2027 ja hyväksytty kunnanvaltuustossa 17.6.2024.
Esittelijä Kunnanjohtaja Matias Ojalehto
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy Reisjärven kunnan laajan hyvinvointikertomuksen 2021-2024.
Asian käsittely
Päätös
Ptk tark.
|
| Edellinen asia | Seuraava asia | |