RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.01.2025/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston kokouksen 18.12.2024 päätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 20.01.2025 § 16
22/00.02.00/2024
Valmistelija Hallintosihteeri Piia Haikola, 040 3008 208
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
§ 87 Osavuosikatsaus 1-9/2024 ja vuoden 2024 talousarviomuutokset
§ 88 Vuoden 2025 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2026-2027
§ 89 Hallintosäännön päivitys
§ 90 Valtuuston kokoukset kevät 2025
Esittelijä Kunnanjohtaja Matias Ojalehto
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa kuntalain 96 §:n mukaisesti, että valtuuston kokouksessa 18.12.2024 tekemät päätökset § 87-90 eivät ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä eikä valtuusto ole ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset ole muutenkaan lainvastaisia ja ovat siten täytäntöönpanokelpoisia sekä päättää panna ne täytäntöön.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |