Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 160

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

KUNNAN JOHTORYHMÄN JÄSENTEN TYÖAIKAKORVAUS

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 08.04.2024 § 119 

 

 

 

Valmistelija vs. kunnanjohtaja

 lisätietoja Sanna-Mari Vesanen 044 3008 505

 

Kunnanhallituksen päätöksellä 23.9.1996 §234 Reisjärven kunnassa on sovellettu liukuvaa työaikaa ja liukumasaldojen korvaamismenettelyä kunnanviraston koko henkilökuntaan. Liukuva työaika tarkoittaa, että viranhaltija tai työntekijä saa itse järjestellä säännöllisen työaikansa liukumarajojen puitteissa ottaen huomioon oman työtilanteensa.

 

Säännöllisen työajan ylittävät tunnit on korvattu vastaavana vapaa-aikana

tai rahana. Kunnan johtoryhmän jäseniin on sovellettu samaa liukuvaa työaikaa

ja liukumasaldojen korvaamismenettelyä kuin muuhunkin henkilökuntaan, lukuun ottamatta kunnanjohtajaa, jolle johtajasopimuksen mukaisesti ei ole määritetty säännöllistä työaikaa.

 

Reisjärven kunnan johtavia viranhaltijoita kunnanjohtajan ohella ovat toimiala-johtajat: talous- ja henkilöstöjohtaja/hallinnon toimiala, sivistysjohtaja-rehtori/

sivistystoimiala ja tekninen johtaja/tekninen toimiala. Hallintosäännön § 28

mukaan kunnanjohtaja ja toimialajohtajat muodostavat kunnan johtoryhmän.

 

Kunta-alan yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES) sovelletaan kuntien viranhaltijoihin ja kuukausipalkkaisiin työntekijöihin, jollei kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksessa (OVTES), Teknisten sopimuksessa (TS) tai muussa virka- tai työehtosopimuksessa ole toisin

määrätty taikka Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n suostumuksella tehdystä palkkaussopimuksesta muuta aiheudu.

 

KVTES:n III luvun § 21 on määritelty työaikakorvausten suorittamista koskevat rajoitukset ja kohderyhmät, joille korvaksia ei suoriteta. Säännösten mukaan kunnan johtoryhmän jäsenelle, virastopäällikölle, tulosalueen johtajalle tai vastaavassa asemassa olevalle ei sovelleta lisä-, yli-, yö-, vuoro-, lauantai- ja sunnuntaityön sekä varallaolon korvaamista koskevia määräyksiä. Paikallistasolla tulee määritellä henkilöt, joihin sovelletaan em. työaikakorvausten suorittamista koskevaa rajoitusta. Työaikakorvausten suorittamista koskevan § 21 soveltamis-ohjeen mukaan kunnan ylimmässä johdossa olevalle viranhaltijalle ei makseta erikseen säännöllisen työajan ylittämisestä. Näin ollen normaalin työajan ylittävien tuntien korvaamista yksi yhteen ei johtavassa asemassa olevan viranhaltijan osalta tarvitse soveltaa. Viranhaltijan virkamääräykseen tulee

merkitä noudatettava työaika, esimerkiksi maininta toimistotyöajasta riittää.

 

Työajanseuranta on kuitenkin tarpeen, koska johtavassa asemassa olevan viranhaltijankaan ei kuulu tehdä liikaa työtä ja työaikalain mukaista työajan enimmäismäärää tulee seurata. Poikkeusolojen ja muutosprosessien aikana työmäärä useien lisääntyy. Työmäärä ja työn kuormittavuus ei saa kuitenkaan vaarantaa viranhaltijan/työntekijän terveyttä työstä johtuvista seikoista. Kunnanjohtaja seuraa johtavassa asemassa olevien työajan toteumia. Kunnanjohtajan osalta työaikaa tarkastelee kunnanhallituksen puheenjohtaja. Työaikalain mukaan työntekijän työaika ylityö mukaan lukien ei saa ylittää keskimäärin 48:aa tuntia viikossa neljän kuukauden ajanjakson aikana, joten myös johtoryhmän tulee olla mahdollista tasata työaikaansa niin, että enimmäistyöaika ei ylity.

 

Työaikajärjestelyt ovat työnantajan direktio-oikeuden piiriin kuuluva asia ja KVTES:n määräysten soveltamisesta vastaa myös työnantaja. Reisjärven kunnan toimialajohtajat, myös johtoryhmän jäseninä, ovat KVTES:n III luvun  21 § 2 mom. tarkoitetuissa tehtävissä, joissa ei ole velvoitetta korvata säännöllisen työajan ylittäviä työtunteja.

 

Hallintosäännön § 24 mukaan kunnanhallitus edustaa kuntaa työnantajana ja johtaa kunnan henkilöstöpolitiikkaa ja päättää henkilöstön palkkauksen ja muiden henkilöstöasioiden yleisperiaatteista.

 

 

Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Sanna-Mari Vesanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus
1. merkitsee tiedoksi johtavien viranhaltijoiden työaikaa koskevat säännökset ja toteaa, että KVTES:n III luvun § 21 nojalla työaikakorvausten suorittamista koskevaa rajoitusta sovelletaan kunnan johtoryhmän jäseniin,

2. päättää, että kunnan hallintosäännössä määritellyn johtoryhmän jäsenten säännöllisen työajan ylittämisestä ei makseta erillistä korvausta eikä alittamisesta veloiteta 15.4.2024 alkaen.

 

Päätös Vs. kunnanjohtajan kokouksessa annettu ehdotus: Kunnanhallitus päättää palauttaa asian uudelleen valmisteluun.

Kunnanhallitus päätti hyväksyä vs. kunnanjohtajan kokouksessa antaman ehdotuksen ja palauttaa asian uudelleen valmisteluun.

Merkitään pöytäkirjaan, että Arto Vähäsöyrinki poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 17.07.

 

 

YT-toimielin 26.04.2024 § 8 

 

 

 

Valmistelija vs. kunnanjohtaja

 lisätietoja Sanna-Mari Vesanen 044 3008 505

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jari Vuori

 

Päätösehdotus Yt-ryhmä merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös Yt-toimikunta merkitsi asian tiedoksi.

Yt-toimikunta pyytää huomioimaan seuraavat asiat:
- työnantajan on huolehdittava, ettei työkuorma muodostu kohtuuttoman suureksi
- kokonaistyöaika tulee huomioida johtoryhmän jäsenten palkassa

 

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 160  

56/01.00.00/2024  

 

 

 

Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Jari Vuori

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus
1. merkitsee tiedoksi johtavien viranhaltijoiden työaikaa koskevat säännökset ja toteaa, että KVTES:n III luvun § 21 nojalla työaikakorvausten suorittamista koskevaa rajoitusta sovelletaan kunnan johtoryhmän jäseniin,

2. päättää, että kunnan hallintosäännössä määritellyn johtoryhmän jäsenten säännöllisen työajan ylittämisestä ei makseta erillistä korvausta eikä alittamisesta veloiteta 29.5.2024 alkaen. Normaalista toiminnasta poikkeavien, merkittävää lisätyötä edellyttävien erityistilanteiden, kuten ennakoimattomat kriisitilanteet, epidemiat ja muut poikkeusolosuhteet, työkorvaus sovitaan erikseen tapauskohtaisesti henkilöstöjohtajan kanssa. Asiasta päättää henkilöstöjohtaja, keskusteltuaan kunnanjohtajan kanssa.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa