Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.07.2023/Pykälä 221

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

TALOUS- JA HENKILÖSTÖJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

 

Kunnanhallitus 13.07.2023 § 221  

69/01.01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja, 040 3008 200

 Lisätietoja antaa kunnanjohtaja Marjut Silvast, 040 3008 200

 

 

Kunnanhallituksen 13.7.2023 merkittyä tiedoksi va. talous- ja henkilöstö-johtajan irtisanoutumisen ja myönnettyä täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevaan talous- ja henkilöstöjohtajan virkan täyttämiseen 1.9.2023 alkaen, tulee virantäyttö aloittaa välittömästi.

 

Kunnan toiminnassa talous- ja henkilöstöjohtaja on keskeinen viranhaltija, joka vastaa kunnan talouden ja henkilöstöasioiden hoidosta, johtaa hallinnon toimialaa sekä toimii kunnan johtoryhmän jäsenenä. Kunnanhallituksen päätöksellä 7.6.2021 § 160 talous- ja henkilöstöjohtaja toimii kunnanjohtajan sijaisena. Muutoin talous- ja henkilöstöjohtajan tehtävät ja toimivalta on määritelty hallintosäännössä § 26.

 

Hallintosäännön § 39 mukaan viran julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen ja § 40 mukaan toimialajohtajan valitsee valtuusto. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättää valtuusto, viran julistaa haettavaksi kunnanhallitus.

 

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2004) § 4 mukaan vakituiseen virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Saman lain § 6 mukaisesti virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus, jonka virkaan valittavan tulee täyttää. Lisäksi on mahdollista määrittää muita vaatimuksia ja ominaisuuksia, joita virkaan valittavalta edellytetään ja toivotaan.

 

Hallintosäännön § 38 mukaan virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista, jos siitä ei ole päätetty virkaa perustettaessa tai muutoin laissa säädetty. Valtuusto on 31.5.2021 § 34 virkanimikemuutoksen yhteydessä määrittänyt talous- ja henkilöstöjohtajan kelpoisuusehdoksi korkeakoulututkinnon sekä riittävän kokemuksen vaativista talous- ja henkilöstö-hallinnon tehtävistä.

 

 

 

 

Viran täyttämistä varten on tarpeen nimetä työryhmä, jolle annetaan oikeus, niin harkitessaan, käyttää asiantuntijapalveluja hakuprosessissa ja henkilöarvioinnissa. Työryhmä toteuttaa talous- ja henkilöstöjohtajan viran täyttöprosessin ja valitsee siinä käytettävät menetelmät ja ilmoituskanavat.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Marjut Silvast

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää                                                                                                      
1.  asettaa talous- ja henkilöstöjohtajan viran julkisesti haettavaksi,                            
2.  viran täyttämisestä toistaiseksi ja että siinä noudatetaan kuuden (6)   kuukauden koeaikaa,                                                                                                                  3.  valita viran täyttämisen valmistelua toteuttamaan työryhmän ja nimetään sille puheenjohtajana ja varapuheenjohtajan,                                                                               4.  hyväksyä viran hakuilmoitukseksi oheismateriaalina olevan luonnoksen ja valtuuttaa työryhmän tarkentamaan sitä tarvittaessa.
 

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esityksen kohdat 1,2,4 sekä päätti valita viran täyttämisen valmistelevaan työryhmään seuraavat henkilöt: Kunnanjohtaja Marjut Silvast, työryhmän puheenjohtaja, Mervi Niskakoski, varapuheenjohtaja, Jonna Haikara, Jarmo Kokkoniemi, Tuomo Kinnunen, Sari Huuskonen sekä Teuvo Nyman.

 

 Lisäksi kunnanhallitus valtuutti työryhmän linjaamaan viran palkkauksesta ja muista ehdoista.  

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa