RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 359
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN
Kunnanhallitus 07.12.2022 § 359
37/01.01.01.01/2022
Valmistelija Talous- ja henkilöstöjohtaja 044 3008 505
Tekninen johtaja on irtisanoutunut kunnan palveluksesta siten, että hänen virkasuhteensa kuntaan päättyy 31.12.2022. Kunnanhallitus on 7.12.2022 § x merkinnyt irtisanoutumisen tiedoksi ja saattanut sen edelleen valtuustolle tie-doksi. Virka täytetään, mikäli kunnanhallitus 7.12.2022 myöntää täyttöluvan tekni-sen johtajan virkaan.
Hallintosäännön § 40 mukaan viran julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottami-sesta päättävä viranomainen. Virkasuhteeseen ottamisesta päättävän viran-omaisen ollessa valtuusto, viran julistaa haettavaksi kunnanhallitus. Viranhaltija-lain (304/2003) § 4 mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista haku-menettelyä, jollei virkaa täytetä lain edellyttämällä tavalla määräaikaisena ja si-jaisjärjestelyin. Haettavaksi julistettavan viran hakuaika on vähintään 14 kalente-ripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 108 §:ssä säädetyllä tavalla.
Tekninen johtaja on kunnan teknisen toimialan johtava viranhaltija ja kunnan johtoryhmän jäsen. Teknisen johtajan tehtävän tarkoituksena on teknisen toi-mialan strateginen suunnittelu ja toteutus, toimialan johtaminen tuloksellisesti sekä kuntalaisten lakisääteisten palvelujen turvaaminen ja henkilöstön työssään suoriutumisen mahdollistaminen. Tehtävään kuuluu kunnan maankäytön ja ke-hittämisen tarkastelu ja edistäminen sekä muita yksittäisiä tehtäviä. Teknisen johtajan keskeiset tehtäväkokonaisuudet ovat
- teknisen toimen hallintotyöskentely ja toimiminen työnantajan edustajana
- maankäyttöasiat, kaavoitus, metsätilojen hoito
- investointien suunnittelun ohjaus, hankinnat ja toteutuksen valvonta.
Virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä kelpoisuus. 1.11.2021 voimaan tulleen hallintosäännön § 39 mukaan virkasuh-teeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista, jos siitä ei ole päätetty virkaa perustettaessa tai muutoin laissa säädetty. Teknisen johtajan kelpoisuusvaatimukset on viimeksi määritelty 18.12.2012 hyväksytyn hallinto-säännön 71 §:ssä.
Virkaan valittavalta odotetaan hyviä johtamis- ja vuorovaikutustaitoja, jousta-vuutta, kehittämismyönteisiä toimintatapoja, käytännön kokemusta kaavoituk-sesta ja maankäytöstä, projektien läpiviemisestä ja julkisista hankinnoista sekä kunnallishallinnosta ja taloudesta.
Teknisen johtajan virka on tarpeellista täyttää toistaiseksi voimassa olevana. Vir-kasuhteessa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vas-taanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Määräraha sisältyy vuoden 2023 talousarvioon.
Esittelijä vs. Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. julistaa teknisen johtajan viran haettavaksi lain edellyttämällä tavalla
2. nimetä rekrytointityöryhmän jäsenet
3. valtuuttaa rekrytointityöryhmän laatimaan hakuilmoituksen
4. valtuuttaa rekrytointityöryhmän päättämään ilmoituskanavat ja mahdollisten asiantuntijapalvelujen käyttämisen rekrytointiprosessissa.
Päätös 1. Hyväksyttiin.
2. Työryhmään valittiin Sari Huuskonen, Mervi Niskakoski, Kaarlo Paavola, Teuvo Nyman, Ulla Pietilä, kunnanjohtaja Marjut Silvast ja talous- ja henkilöstöjohtaja Marianne Ahmaoja. Työryhmän puheenjohtajaksi nimettiin Sari Huuskonen.
3. Hyväksyttiin.
4. Hyväksyttiin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |