RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 356
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
3 | TYP-yhteistyösopimus 2023-2024 |
TYP-YHTEISTYÖSOPIMUS 2023-2024
Kunnanhallitus 07.12.2022 § 356
76/00.04.04/2022
Valmistelija Talous- ja henkilöstöjohtaja 044 3008 505
Pohjois-Pohjanmaan TYP-verkosto on marras-joulukuussa lähettänyt kuntiin yhteistyösopimusehdotuksen työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta vuosille 2023-2024. Reisjärven kunta on ollut mukana TYP-verkoston toiminnassa vuonna 2022 kunnanhallituksen päätöksellä (24.1.2022 § 10).
Jatkosopimusta toivotaan käsiteltäväksi kuluvan vuoden aikana kunnissa, jotta se voidaan myös allekirjoittaa kuluvan vuoden aikana.
Pöytäkirjaote kunnanhallituksen päätöksestä tulee lähettää osoitteeseen kirjaamo@ouka.fi. Viestiin tulee laittaa tieto siitä, että Yhteistyösopimus työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta on Oulun kaupungin asiakirjahallinnossa tunnuksella OUKA/10648/14.00.01/2015 Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu.
Esittelijä vs. Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan TYP-yhteistyösopimuksen vuosille 2023-2024.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |