Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 146

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Kunnanhallitus 29.04.2024 § 146  

    

 

Valtuustossa 24.4.2023 hyväksytyn Reisjärven kunnan hallintosäännön § 128 mukaan kutsu on lähetettävä vähintään kuusi päivää ennen kokousta.

Kuntalain 103 §:n mukaan hallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Kokouskutsu on toimitettu hallituksen jäsenille, valtuuston puheenjohtajistolle sekä kunnanjohtajalle, talous- ja henkilöstöjohtajalle ja pöytäkirjanpitäjälle 23.4.2024. Kokouksen asialista on asetettu nähtäville kunnan verkkosivuille 23.4.2024.

 

Päätösvaltaisuuden toteamiseksi puheenjohtaja suorittaa nimenhuudon.

 

Päätösehdotus Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa