RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 28.09.2026/Asianro 177
Valtuuston kokousten 8.9.2026 ja 21.9.2026 päätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 28.09.2026
13/00.02.00/2026
Ennakkovaikutusten arviointi laadittu: Kyllä [ ] Ei [x]
Valmistelija Hallintosihteeri Piia Haikola, 040 3008 208
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 09 §:n mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Esittelijä Kunnanjohtaja Matias Ojalehto
Päätösehdotus
Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston kokousten 8.9.2026 ja 21.9.2026 päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, kuuluvat valtuuston toimivaltaan, eivätkä muutoinkaan ole lainvastaisia. Kunnanhallitus päättää panna täytäntöön em. valtuuston kokousten päätökset.
Asian käsittely
Päätös
Ote
Ptk tark.
|