RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Esityslista 16.06.2026/Asianro 32
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Valtuusto 16.06.2026
Kuntalain 94 §:n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on vähintään neljä päivää ennen kokousta toimitettava erikseen kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.
Valtuustossa 18.12.2024 hyväksytyn Reisjärven kunnan hallintosäännön § 95 mukaan kutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta.
Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa (kuntalaki 94 §). Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.
Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.
Kokouskutsu on toimitettu valtuutetuille sekä annettu tiedoksi sähköpostilla kunnanhallituksen jäsenille, kunnanjohtajalle, toimialajohtajille ja hallintosihteerille 12.6.2026. Kokouksen asialista on asetettu nähtäville kunnan internetsivuille 12.6.2026 ja ilmoitus Reisjärvi-lehdessä on julkaistu 10.6.2026.
Päätösvaltaisuuden toteamiseksi puheenjohtaja suorittaa nimenhuudon.
Päätös