RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 26
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Takaus Reisjärven Lämpö Oy:n luottolimiitille
Kunnanhallitus 09.02.2026
21/02.04.03/2026
Valmistelija talous- ja henkilöstöjohtaja
Sanna-Mari Vesanen
Reisjärven Lämpö Oy:n toimitusjohtaja on lähestynyt kuntaa ja pyytänyt takausta 100 000 euron tililimiittiin. Järjestelyn tavoitteena on turvata Reisjärven Lämpö Oy:lle joustava ja jatkuva rahalähde yllättävien kulujen varalle ja tasaamaan kassavirtaa kausivaihtelujen osalta.
Kuntalain (410/2015) § 129 mukaan kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden markkinoilla toimivalle yhteisölle vain, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa. Lisäksi takausta ei voida myöntää yhteisölle, jonka taloudellinen riski olisi kohtuuton kunnan taloudellinen asema huomioon ottaen.
Takaus ei aiheuta kunnalle merkittävää taloudellista riskiä ja luottolimiitin määrä on suhteutettu yhtiöön taloudelliseen tilanteeseen. Takaus on tarpeellinen yhtiön toiminnan turvaamiseksi ja kunnan energiahuollon varmistamiseksi.
Kuntalain mukaisen takauksen edellytysten täyttyminen
Reisjärven Lämpö Oy on kunnan 100 % omistama tytäryhtiö, jolle kunnan kaukolämpötoiminta on siirretty kuntalain yhtiöittämisvelvoitteen edellyttämällä tavalla. Kunta vaatii Reisjärven Lämpö Oy:ltä luottolimiitin suuruisen vakuuden.
Valtiontukisääntely
Kunnan tulee ottaa huomioon EU:n valtiontukisäännökset myös niissä tilanteissa, missä takaus annetaan kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan kuntakonserniin kuuluvan yhteisön velasta tai sitoumuksesta, jottei kilpailuolosuhteita vääristetä. Komissio on antanut tiedonannon EY:n perussopimuksen SEUT 107 ja 108 artiklan soveltamisesta valtiontukiin takauksina (2008/C155/02).
Tiedonannon 3.2. kohdan mukaan seuraavien edellytysten täyttäminen riittää osoittamaan, ettei yksittäinen valtiontakaus (kunnan takaus) ole valtiontukea:
1. lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa
2. takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti
3. takaus ei kata missään vaiheessa enempää kuin 80 % lainasaamisen tai muun rahoitussitoumuksen määrästä
4. takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta
Euroopan unionin asettamien edellytysten täyttyminen
Reisjärven Lämpö Oy:n vuoden 2024 tilinkauden tulos oli alijäämäinen ja vuoden 2023 tulos niukasti positiivinen. Takausta haetaan 100 % luottolimiitin määrästä. Euroopan unionin ehtona on, että takaus kattaa enintään 80 % takauksesta, joten ko. ehto ei täyty. Tiedonannossa todetaan kuitenkin, että jos yksittäinen edellytys ei täyty, ei se vielä tarkoita, että takaus automaattisesti katsotaan valtiontueksi. Takauksesta peritään takausprovisio, joka on samansuuruinen kunnan toiselta tytäryhtiöltä perityn provision kanssa (valtuusto 27.9.2021 § 98).
Tiedonannossa todetaan myös, että jos jokin edellä mainituista edellytyksistä ei täyty, se ei tarkoita sitä, että takaus katsottaisiin automaattisesti valtiontueksi. Edellä mainitut perustelut puoltavat arviota, että yhtiön rahoitusjärjestelyyn annettava kunnan omavelkainen takaus ei vääristä tai uhkaa vääristää kilpailua.
Kuntalain 14 § 2. momentin 9. kohdan mukaan valtuusto päättää takaus-sitoumuksen antamisesta toisen velasta.
Takauksen ehtona on, että kunnan erääntyneet saatavat per 4.2.2026 maksetaan ennen luottolimiittisopimuksen allekirjoitusta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Matias Ojalehto
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Reisjärven kunta1. myöntää takauksen Reisjärven Lämpö Oy:n 100 000 euron luottolimiitille. 2. perii takauksesta puolivuosittain 0,20 %:n takausprovision käytössä olevan luottomäärän mukaan3. edellyttää, että Reisjärven Lämpö Oy luovuttaa kunnan takaukselle vastavakuuden 4. valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan takausta koskevat asiakirjat
Asian käsittely
Päätös
Ptk tark.
|
| Edellinen asia | Seuraava asia | |