Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 17.11.2025/Asianro 222


 

 

Kunnanhallituksen edustajan ja varaedustajan nimeäminen kunnan hyte-työryhmään

 

Kunnanhallitus 17.11.2025     

9/00.04.02/2022  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Piia Haikola, 040 3008 208

 

 Reisjärven kuntaan on perustettu 14.12.2009 hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä (Hyte), jonka tehtävänä on ollut koordinoida kunnan ennaltaehkäisevää terveyden ja hyvinvoinnin suunnittelua ja toteutumista kunnassa. Työn tavoitteena on ennakoida ja ennaltaehkäistä kunnan eri väestöryhmien välisiä hyvinvoinnin kipupisteitä.

 

 Hyte-ryhmä on valmistellut kunnan hyvinvoinnin ja terveyden suunnitelman ja toimenpiteet, jotka on esitetty sähköisessä hyvinvointikertomuksessa, joka on viety kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Pääsääntöisesti kuntien Hyte- eli hyvinvointiryhmät muodostetaan kuntien viranhaltijoista ja johtoryhmän pohjalta ja toiminta toteutetaan viranomaisten välisenä poikkihallinnollisena yhteistyönä mm. sosiaali- ja terveydenhuollon, seurakunnan, järjestöjen ja turvallisuusviranomaisten kanssa. Reisjärven kunnan edustajat ovat olleet pääsääntöisesti sivistystoimen ja teknisen toimen aloilta sekä sosiaali- ja terveyspalveluista. Mukana on olut myös kunnanhallituksen edustaja.

 

 Kuntalain (410/2015) 37 §:n mukaisesti asukkaisiin kohdistuva hyvinvointityö, kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kytketään entistä enemmän kunnan strategian valmisteluun sekä talousarvion ja suunnitteluvuosien tavoitteiden toteutumiseen. Sähköisen hyvinvointikertomuksen painopisteet on suositeltu yhdistettäväksi kunnan strategisiin tavoitteisiin ja toimenpiteet johdettavaksi strategiasta ja talousarviosta.

 

 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmään on kutsuttu johtoryhmän, sosiaali- ja terveydenhuollon edustajien sekä poliisin ym. turvallisuusviranomaisten lisäksi seurakunnan, vanhus- ja vammaisneuvoston, järjestöjen sekä nuorisovaltuuston edustaja.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Matias Ojalehto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmään edustajan sekä varaedustajan.

 

Asian käsittely 

 

Päätös  

 

Ptk tark.