Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 26.08.2025/Pykälä 9


 

 

Vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta toimikaudeksi 2025-2029

 

Vanhus- ja vammaisneuvosto 26.08.2025 § 9  

75/00.02.06/2025  

 

 

Valmistelija hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämisen koordinaattori

 

Kuntalain 27 §:n mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

 

Kuntalain 28 §:n mukaan vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

 

Kunnan on mahdollista asettaa sama toimielin hoitamaan vanhus- ja vammaisneuvostojen tehtäviä. Reisjärven kunnanhallitus on vuonna 2001 perustanut vanhus- ja vammaisneuvoston, jonka toimikausi noudattaa valtuuston toimikausia.

 

Reisjärven kunnanhallitus on kokouksessaan 11.8.2025 asettanut vanhus- ja vammaisneuvoston valtuustokaudelle 2025-2029. Kunnassa toimivat vanhus- ja vammaisjärjestöt sekä seurakunta ovat saaneet ehdottaa edustajansa neuvostoon. Lisäksi kunnanhallitus on nimennyt neuvostoon Reisjärven kunnan edustajan. Kunnanhallitus on päätöksessään linjannut, että vanhus- ja vammaisneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikaudeksi 2025-2029.

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Annetaan kokouksessa

 

Asian käsittely 

 

Päätös Reisjärven vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtajaksi toimikaudelle 2025-2029 valittiin Jonna-Maria Järvi ja  varapuheenjohtajaksi Anja Suontakanen.

 

Ptk tark.