RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2025/Pykälä 143
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Jäsenten nimeäminen ympäristölautakuntaan
Kunnanhallitus 13.06.2025 § 143
112/00.00.01.01/2025
Valmistelija Hallintosihteeri Piia Haikola, 040 3008 208
Reisjärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt (12.12.2022 § 108) yhteistoimintasopimuksen ympäristöterveydenhuollon, ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan tehtävien järjestämiseksi. Yhteistoiminnan mukaisten ympäristöpalvelujen järjestämisestä ja hallinnosta vastaa vastuukuntana Haapajärven kaupunki.
Yhteistoiminnan järjestämiseksi vastuukunta on perustanut yhteiseksi toimielimeksi kuntalain 51 §:n mukaisen ympäristölautakunnan. Vastuukunnan kaupunginvaltuusto valitsee toimikaudekseen ympäristölautakunnan jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenet. Ympäristölautakunnassa on kahdeksan jäsentä. Kunkin sopijakunnan valtuusto nimeää lautakuntaan kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.
Esittelijä Kunnanjohtaja Matias Ojalehto
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se nimeää ympäristölautakuntaan kaksi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 2025-2029.
Asian käsittely
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |