Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.01.2025/Pykälä 1


 

 

Kunnanhallitus 20.01.2025 § 1  

    

 

Valtuustossa 18.12.2024 hyväksytyn Reisjärven kunnan hallintosäännön § 133 mukaan kutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta.

Kuntalain 103 §:n mukaan hallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Kokouskutsu on toimitettu hallituksen jäsenille, valtuuston puheenjohtajistolle sekä kunnanjohtajalle, talous- ja henkilöstöjohtajalle ja pöytäkirjanpitäjälle 16.1.2025. Kokouksen asialista on asetettu nähtäville kunnan verkkosivuille 16.1.2025.

 

Päätösvaltaisuuden toteamiseksi puheenjohtaja suorittaa nimenhuudon.

 

Päätösehdotus Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

 

Päätös Avattuaan keskustelun puheenjohtaja totesi, koska esityslista ei ole ollut julkisesti nähtävillä, mutta listalla on § 7 Ennakkoäänestyspaikat ja -ajat sekä vaalipäivän äänestyspaikka vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleissa, joka täytyy käsitellä ennen määräpäivää 24.1., pidetään kokous kiireellisenä. Esityslista on toimitettu kunnanhallituksen jäsenille, valtuuston puheenjohtajistolle, kunnanjohtajalle, talous- ja henkilöstöjohtajalle sekä pöytäkirjanpitäjälle neljä päivää ennen kokousta.

Keskustelun jälkeen kunnanhallitus päätti, että kokous pidetään kiireellisenä.

Kokous todettiin näin ollen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.