Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 18.12.2024/Asianro 90


 

 

VALTUUSTON KOKOUKSET KEVÄT 2025

 

 

 

Kunnanhallitus 10.12.2024 § 326 

 

 

 

Valmistelija talous- ja henkilöstöjohtaja

 Sanna-Mari Vesanen 044 3008 505

 

Kuntalain (410/2015) 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään
aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Valtuuston kutsuu koolle valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

Valtuuston kokousmenettelyä koskevat säännökset on määritelty kunnan hallintosäännön luvussa 12. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään kuusi (6) päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa. Valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta tiedotetaan ennen kokousta kunnan verkkosivuilla ja niissä tiedotusvälineissä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan ilmoittaa.

 

Valtuusto kokoontuu pääsääntöisesti maanantaisin klo 18.00 kunnantalon valtuustosalissa. Kokoukset striimataan ja ne ovat seurattavissa suorana lähetyksenä sekä tallenteina verkossa. Kokouksia voidaan lisätä, perua tai siirtää tarvittaessa. Valtuusto päättää kokousaikataulut erikseen kevät- ja syyskaudelle.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Matias Ojalehto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto päättää pitää valtuuston kokoukset kevätkaudella 2025 maanantaisin klo 18.00 seuraavasti:
24.2.
7.4.
2.6. (uusi valtuustokausi)

 

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää, että valtuusto pitää valtuuston kokoukset kevätkaudelle 2025 maanantaisin 18.00 seuraavasti:
24.2.
7.4.
26.5.
16.6. (uusi valtuustokausi)

 

 

Valtuusto 18.12.2024     

185/00.02.00/2024  

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Matias Ojalehto

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää pitää valtuuston kokoukset kevätkaudelle 2025 maanantaisin klo 18.00 seuraavasti:
24.2.
7.4.
26.5.
16.6. (uusi valtuustokausi).

 

Päätös  

 

Ptk tark.