Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 18.12.2024/Asianro 86



 

 

KAAVOITUSKATSAUS 2025

 

 

 

Kunnanhallitus 25.11.2024 § 298 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Jari Vuori, 040 3008 250

 

Kunnan tulee maankäyttö- ja rakennuslain 7 § mukaan laatia kaavoituskatsaus vähintään kerran vuodessa kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.

 

Kaavoitus tarkoittaa julkista, maankäyttö- ja rakennuslain säätelemää maankäytön suunnitteluprosessia. Kaavat ovat kartalla esitettäviä, tulevaisuuteen tähtääviä suunnitelmia, jotka perustuvat valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin, maankäyttö- ja rakennuslakiin ja siihen liittyvään asetukseen sekä kunnan omiin tavoitteisiin.

 

Kaavatasoja on kolme: maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Yleispiirteinen suunnitelma on aina ohjeena laadittaessa yksityiskohtaisempaa suunnitelmaa. Kaavoituksella säädellään alueiden käyttämistä eri tarkoituksiin sekä niiden rakentamista. Kaavaa laadittaessa suunnitellaan, miten mm. asuinalueet, työpaikat, viher- ja liikennealueet sijoitetaan kuntarakenteeseen. Tavoitteena on tuottaa turvallista, toimivaa ja viihtyisää ympäristöä.

 

Kaavoituskatsaus kertoo asukkaille heidän ympäristössään tapahtuvien muutossuunnitelmien lähtökohdista, sisällöstä, aikatauluista ja vaikutusmahdollisuuksista. Kaavoituskatsaus on osa vuoropuhelua, jota kunta käy kaavoituksen eri vaiheissa kuntalaisten, maanomistajien sekä muiden osallisten ja yhteistyötahojen kanssa. Työn alla olevista kaavoista ja niiden virallisista kuulemisista tiedotetaan lisäksi erikseen Reisjärvi-lehdessä ja sähköisesti kunnan kotisivujen virallisella ilmoitustaululla.

Hallintosäännön (valtuusto 24.4.2023 § 35) 23 § 14 a-kohdan mukaisesti kunnanhallitus hyväksyy kaavoituskatsauksen.

 

Liitteenä Kaavoituskatsaus 2025.

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Matias Ojalehto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä kaavoituskatsauksen.

 

Päätös Kunnanhallitus
1) hyväksyy kaavoituskatsauksen, ja
2) lähettää kaavoituskatsauksen tiedoksi valtuustolle ja Pohjois-Pohjanmaan
ELY-keskukselle

Keskustelun kuluessa Timo Kemppainen ehdotti itsensä ja Ulla Pietilän puolesta että Rauranselkä, Pikkukivineva, Kolminurkka ja Isoneva poistetaan kaavoituskatsauksesta.

Perustelut:
1. Jo Pohjois-Pohjanmaan liitto on ilmaissut kirjallisessa lausunnossaan 17.10.2024, että Rauranselkä ja Pikkukivineva eivät ei-seudullisenakaan tuulivoima-alueenakaan voi muodostus kriteerit täyttäväksi tuulivoima-alueeksi. ELY-keskuksenkin kanta on myötäillyt Pohjois-Pohjanmaan liiton kantaa. Se ilmenee mm. Rauranselän kaavoitusprosessissa.
2. Pihtiputaan Kolminurkkaa ja Lestijärven Isonevaa suunnitellaan kunnan rajoille. Haapajärven tuuliteollisuudesta on jo rajakokemusta, joka ei ole positiivista. Pohjois-Pohjanmaan liiton kanssa käydyn neuvottelun yhteydessä Kolminurkka nousi esiin ja he totesivat sen olevan mahdoton toteuttaa mm. Muurasjärven kulttuurimaisemavaikutusten takia ja mm. metsäpeuraan kohdistuvien vaikutusten takia (EU-direktiivillä suojeltu laji).
Lestijärven Isoneva sijaitsee liian lähellä Natura-alueita ja muita suojelualueita puhumattakaan eikä puskurivyöhykenormit täyty. Toisaalta mm. metsäpeuran elinolosuhteiden suojelu liittyy tähänkin alueeseen.

Tiina Nyman kannatti Timo Kemppaisen ja Ulla Pietilän ehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu ehdotus, ratkaistaan asia nimenhuutoäänestyksellä. Pohjaehdotusta kannattavat äänestävät JAA ja Timo Kemppaisen ja Ulla Pietilän ehdotusta kannattavat äänestävät EI.

JAA 4 ääntä: Sari Huuskonen, Kaarlo Paavola, Teuvo Nyman ja Oili Kiviranta
EI 3 ääntä: Timo Kemppainen, Tiina Nyman ja Ulla Pietilä.

Äänin 4-3 kunnanhallitus päätti
1. hyväksyä kaavoituskatsauksen
2. lähettää kaavoituskatsauksen tiedoksi valtuustolle ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle.

Timo Kemppainen ja Ulla Pietilä jättivät asiasta eriävän mielipiteen.

Tekninen johtaja Jari Vuori oli läsnä kokouksessa asiantuntijana pykälän käsittelyn ajan ja poistui päätöksenteon ajaksi.

Pykälän käsittelyn jälkeen puheenjohtaja esitti muutosta työjärjestykseen: Yksityisteiden aurausavustukset käsitellään tämän pykälän jälkeen, koska varapuheenjohtaja joutuu poistumaan aikaisemmin kokouksesta. Kunnanhallitus hyväksyi muutoksen yksimielisesti.

 

 

Valtuusto 18.12.2024     

69/10.02.02/2022  

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Matias Ojalehto

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee kaavoituskatsauksen tiedokseen.

 

Päätös  

 

Ptk tark.