Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 260


 

 

TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA VUOSILLE 2025-2027

 

Kunnanhallitus 23.09.2024 § 260  

131/02.00/2024  

 

 

Valmistelija talous- ja henkilöstöjohtaja

 Sanna-Mari Vesanen 044 3008 505

 

Jotta kunnanhallituksen talousarvioraamipäätöksen mukaiseen tavoitteeseen päästään, tulee taloutta ja toimintaa sopeuttaa vuositasolla 0,2 miljoonan euron edestä.

 

Talouden sopeuttamiseksi kaikkia toimintoja tulee tarkastella uudelleen ja järjestää entistä tehokkaammalla tavalla huomioiden muuttuvat palvelutarpeet. Talouden sopeuttaminen voi tarkoittaa menojen vähentämistä tai tulojen lisäämistä. Kaikki ne palvelut, jotka ylittävät lakisääteisen tason, tulee tarkastella.

 

Sopeuttamisohjelman mukaisista toimenpiteistä talouden tasapainottamiseksi  on käyty keskustelua valtuuston iltakoulussa 9.9.2024.

 

Sopeuttamistoimet koskevat kaikkia kunnan toimialoja.

 

 

Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Matias Ojalehto

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
1. talouden tasapainottamiseksi laaditaan sopeuttamisohjelma vuosille 2025 – 2027.
2. talouden sopeuttamisohjelman toimenpiteet tuodaan valtuuston käsittelyyn vuoden 2025 talousarvion käsittelyn yhteydessä.
3. talouden sopeuttamisohjelman tavoitteeksi asetetaan 200 000 euron vuosittaiset säästöt käyttötalouden nettokustannuksissa.

 

Päätös Hyväksyttiin pohjaesityksen mukaisesti.

 

Ptk tark.