Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 222

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

TALOUSARVION RAAMI JA LAADINTAOHJEET VUODELLE 2025

 

Kunnanhallitus 19.08.2024 § 222  

129/02.02.00/2024  

 

 

Valmistelija talous- ja henkilöstöjohtaja

 Sanna-Mari Vesanen 044 3008 505

 

Kunnanhallitus vastaa kuntalain 39 §:n mukaan mm. taloudenhoidosta ja sillä on päävastuu myös talousarvion valmistelusta. Talousarvion ja -suunnitelman laadinnan ohjeeksi kunnanhallitus antaa vuosittain talousarvion laadintaohjeet. Ohjeet sisältävät myös talousarvion laadintaprosessin aikataulutuksen.

 

Hallitusohjelma, sekä verotulot ja valtionosuuksien ennusteet tarkentuvat vielä loppuvuoden kuluessa useaan kertaan ja tarkentavat näkymiä myös kunnan talouden suunnitteluun.

 

Talousarvioraami vuodelle 2024 on laadittu heinä- elokuussa 2024. Kehys perustuu tässä vaiheessa ennusteiden mukaisiin alustaviin arviointeihin kustannus- ja tuottokehityksestä. Arviot tarkentuvat talousarviovalmistelun aikana.

 

Talousarvioraamin tietoja verotuloennusteen ja valtionosuuksien osalta on saatu Kuntaliitolta. Kuntaliiton verotuloennuste on päivitetty huhtikuussa 2024. Valtiovarainministeriö on julkaissut oman budjettiehdotuksensa mm. kuntia koskevista linjauksista ensi vuodelle 9.8.2024. Varsinainen hallituksen budjettiriihi on 3.-4.9.2024 ja budjetti-esitys valmistuu myöhemmin syksyllä.

 

Vuoden 2025 talousarviokehystä tehdessä on huomioitu kuntatalouden kehitysnäkymät (Kuntaliitto ja Valtiovarainministeriö), kahden edellisvuoden tilinpäätökset, vuoden 2024 talousarvioluvut sekä talouden toteuma 6/2024.

 

Alustavassa raamissa on huomioitu henkilöstökuluissa päätetyt sopimuskorotukset. Palvelujen ostoissa, aineissa, tarvikkeissa ja tavaroissa sekä muissa kuluissa on huomioitu 1,5 %:n kasvu. Avustusten taso on ennallaan.

 

Esityslistan oheismateriaalina on talousarvioraami vuodelle 2025.

 

 

Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Vesanen Sanna-Mari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talousarvioraamin vuodelle 2025 tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa