RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.07.2024/Pykälä 210
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
OSALLISTUMINEN KUNTAMARKKINOILLE 2024
Kunnanhallitus 11.07.2024 § 210
15/01.03.00.00/2020
Valmistelija vs. kunnanjohtaja
Sanna-Mari Vesanen 044 3008 505
Kuntamarkkinat on vuosittain järjestettävä julkisen hallinnon foorumi, jossa on esillä ajankohtaisia aiheita julkiselta sektorilta. Kuntamarkkinoiden järjestäjinä ovat Suomen Kuntaliitto ja Kuntalehti. Lisäksi mukana on hyvinvointialueiden edustajat, valtion hallinto sekä useat yhdistykset ja yritykset.
Kuntamarkkinat järjestetään tänä vuonna 18.-19.9.2024 Helsingissä. Kuntamarkkinoiden teema on tänä vuonna "Elinvoiman ja hyvinvoinnin tekijät".
Kuntamarkkinoiden ohjelmakattaus on yksi koko tapahtuma-alan suurimmista Suomessa. Runsas ohjelmatarjonta koostuu seminaareista ja tietoiskuista. Seminaareista vastaavat Kuntaliiton asiantuntijat. Tietoiskuja järjestävät puolestaan tapahtumakumppanit esitellen omaa tarjontaansa sekä yhteistyötä kuntien ja kuntatoimijoiden kanssa.
Osallistuminen ja ohjelma on ilmaista kaikille julkisen hallinnon, kuntien ja hyvinvointialueiden valtuustojen, yleishyödyllisten järjestöjen ja yhdistysten sekä tapahtumakumppaneiden edustajille. Osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä etukäteen.
Keski-Pohjanmaan liitto järjestää Keskipohjalaisten päättäjäillallisen 18.9.2024 klo 18.00 alkaen Katajanokan Kasinolla Helsingissä.
Kuntamarkkinoiden kaikki ilmoittautumiset ja varaukset hoidetaan hallintotoimesta keskitetysti. Sitovat henkilökohtaiset ilmoittautumiset tulee toimittaa hallintosihteerille sähköpostitse perjantaihin 31.7.2024 mennessä. Kuntamarkkinoille osallistumisesta ei makseta kunnan palkkiosäännön mukaisia palkkioita eikä päivärahoja.
Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Sanna-Mari Vesanen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Kuntamarkkinoille 18.-19.9.2024 osallistuvat luottamushenkilöistä valtuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanhallituksen nimeämät mahdolliset muut edustajat sekä viranhaltijoista kunnanjohtaja, talous- ja henkilöstöjohtaja, sivistysjohtaja ja tekninen johtaja.
Päätös Kunnanhallitus päätti, että Kuntamarkkinoille voivat osallistua luottamushenkilöistä valtuutetut ja varavaltuutetut sekä viranhaltijoista kunnanjohtaja, talous- ja henkilöstöjohtaja, sivistysjohtaja ja tekninen johtaja.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |