Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 173

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

TERVEYSKESKUKSEN IRTAIMISTON MYYNTI TAI LAHJOITUS

 

Kunnanhallitus 21.05.2024 § 173  

98/02.07.01/2024  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Jari Vuori 040 3008 250

 

Vanhan terveystalokiinteistön jäädessä tyhjilleen on sinne jäänyt kunnan omistamaa irtaimistoa. Osa irtaimistosta on saatu lahjoituksena ja osa ostettu. Esineistö on hyvin monipuolinen, mm. piano, maalauksia ja erilaisia  apuvälineitä.

 

Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Sanna-Mari Vesanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää tekniselle toimelle luvan irtaimiston myyntiin tai lahjoitukseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Kirsi Muhosen esityksestä lisättiin ohjeistusta irtaimiston myynnistä ja lahjoittamisesta.
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Kirsi Muhosen lisäyksen: Kaikki taulut säilytetään Reisjärven kunnan omistuksessa ja sijoitetaan kunnan kiinteistöihin. Lahjoituksena saatu irtaimisto esimerkiksi kaksi kattonosturia Arviidasta, jatkolahjoitetaan tarvitsijoille kunnassa. Tekninen toimi tarkistaa irtaimistoluetteloista, onko lahjoituksia ja kaikki lahjoituksena saatu säilytetään kuntalaisten käytössä.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa