Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 171

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2024-2027

 

Kunnanhallitus 21.05.2024 § 171  

104/00.01.02.01/2022  

 

 

Valmistelija hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämisen koordinaattori

 lisätietoja Satu Oikarinen 044 3008 205

 

Hyvinvoinnin edistäminen on kunnan lakisääteinen perustehtävä. Hyvinvoinnin edistämistä toteutetaan kaikissa kunnan palveluissa. Terveydenhuoltolaki (1326/2010; 12 §) velvoittaa kuntia seuraamaan asukkaidensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä raportoidaan valtuustolle vuosittaisissa hyvinvointikertomuksissa, joiden lisäksi valtuustolle valmistellaan kerran valtuustokaudessa laaja hyvinvointikertomus.

 

Hyvinvointikertomuksen pohjalta laaditaan hyvinvointisuunnitelma, jossa esitetään strategiset tavoitteet hyvinvoinnin parantamiseksi.

Hyvinvointisuunnitelmassa esitellään selkeästi

* tavoitteet

* toimenpiteet

* menetelmät

* vastuutahot

* seurannan prosessi- ja lopputulosmittarit

 

Hyvinvointisuunnitelman avulla johdetaan, ohjataan ja kehitetään kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä. Suunnitelman avulla varmistetaan toiminnan suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus, pitkäjänteisyys ja yhteistyö eri toimijoiden välillä. Hyvinvointisuunnitelman lähtökohtana on kuntastrategia sekä tilasto- ja tutkimustietoon perustuva analyysi kuntalaisten hyvinvoinnista, terveydestä ja arjen turvallisuudesta.

 

Reisjärven kunnan hyvinvointisuunnitelma koostettiin nyt ensimmäistä kertaa

elämänvaihetyöryhmissä (lapsiasiainneuvosto, nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, vanhus- ja vammaisneuvosto) sekä hyte-ryhmässä. Elämänvaihetyöryhmät kokoontuivat syksyn 2023 aikana keskustelemaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointikäsityksen mukaisista teemoista lasten, nuorten ja ikäihmisten näkökulmasta. Työikäisten osalta keskustelu käytiin hyte-ryhmässä.

 

Työryhmätyöskelyn ja niistä saatujen tietojen pohjalta hyte-ryhmä päätti joulukuussa 2023 hyvinvointisuunnitelman painopisteiksi:

* Terveelliset elintavat

* Mielen hyvinvointi

* Yhteisöllisyys ja osallisuus

 

Tammi-helmikuussa 2024 elämänvaihetyöryhmät sekä hyte-ryhmä osallistettiin uuteen työpajatyöskentelyyn miettimään hyvinvointisuunnitelman painopisteiden mukaisia tavoitteita ja konkreettisia toimenpiteitä kunkin ikäryhmän osalta. Nämä tavoitteet, toimenpiteet ja niihin liittyvät

arviointimittarit koostettiin hyvinvointisuunnitelmaksi. Hyvinvointisuunnitelmassa on määritelty painopisteittäin tavoitteet, toimenpiteet, vastuutahot ja arviointimittarit tavoitteiden saavuttamiseen arviointiin.

 

Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Sanna-Mari Vesanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy hyvinvointisuunnitelman vuosille 2024-2027 ja esittää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa