RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 144
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
TÄYTTÖLUPA / VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJA
Sivistyslautakunta 17.04.2024 § 27
Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Aija Hylkilä, puh. 044 3008 558
Kunnanhallituksen päätöksen (13.13.2017 § 222) mukaisesti täyttölupamenettely koskee kaikkia kunnan virkoja ja toimia. Kaikkiin yli 14 päivän sijaisuuksiin sekä määräaikaisiin ja vakinaisiin virka- ja työsuhteisiin vaaditaan kunnanhallituksen täyttölupa.
Reisjärven varhaiskasvatus pyytää täyttölupaa yhdelle (1) kokopäiväiselle varhaiskasvatuksen erityisopettajalle 1.8.2024 alkaen. Reisjärven kunnassa varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluita on aikaisemmin saatu muutamia tunteja viikossa koulun erityisopettajalta, mutta tämä on kunnassa ilmenevään tarpeeseen nähden riittämätöntä. Lapsen tukea vahvistava muutos varhaiskasvatuslakiin tuli voimaan 1.8.2022 ja sen myötä kuntien tulee tehdä hallintopäätös lapsen tehostetusta ja erityisestä tuesta. Reisjärvellä varhaiskasvatuksen piirissä on useita tehostetun tuen päätöksen saaneita lapsia, joilla on varhaiskasvatuslain (13.7.2018/540) mukaisesti oikeus saada varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluita kasvun ja oppimisen tueksi. Riittävä varhaiskasvatuksen erityisopettajan työpanos ennaltaehkäisee lasten ongelmien ja tuen tarpeiden monimutkaistumista.
Talousarvioon on varattu erityisopetuksen palkkakuluihin 17 000€. Osa palkkakuluista on tarkoitus kattaa hankerahoituksella. Palkkauksessa noudatetaan OVTESsiä. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan työpanosta voidaan jakaa esiopetukseen. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteinen erityisopettaja on tukena nivelvaiheessa lapsen siirtyessä varhaiskasvatuksesta esiopetukseen.
Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Markku Puronhaara, puh. 040 3008 400
Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle täyttöluvan myöntämistä toistaiseksi varhaiskasvatuksen erityisopetuksen virkasuhteisen tuntiopettajan toimeen 1.8.2024 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 22.04.2024 § 144
82/01.01.01.00/2024
Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Sanna-Mari Vesanen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan varhaiskasvatuksen erityisopetuksen virkasuhteisen tuntiopettajan toimeen 1.8.2024 alkaen toistaiseksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Sari Huuskonen poistui kokouksesta (HL 28.1 § kohta 4, palvelussuhdejääviys) tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana tässä pykälässä toimi hallituksen 1. varapuheenjohtaja Kaarlo Paavola.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |