Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 88

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

TÄYTTÖLUPA MÄÄRÄAIKAISELLE PÄIVÄKOTIAPULAISELLE

 

 

 

Sivistyslautakunta 27.02.2024 § 9 

 

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö 0443008558

 

Kunnanhallituksen päätöksen (13.13.2017 § 222) mukaisesti täyttölupamenettely koskee kaikkia kunnan virkoja ja toimia. Kaikkiin yli 14 päivän sijaisuuksiin sekä määräaikaisiin ja vakinaisiin virka- ja työsuhteisiin vaaditaan kunnanhallituksen täyttölupa.

 

Päiväkodissa tulee kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla varhaiskasvatuksessa olevien lapsien määrään, heidän ikäänsä ja varhaiskasvatuksessa päivittäin viettämäänsä aikaan suhteutettuna riittävä määrä henkilöitä, joilla on tässä laissa säädetty varhaiskasvatuksen opettajan, sosionomin tai lastenhoitajan ammatillinen kelpoisuus. Mitoituksesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa. Alle 3-vuotiaiden ryhmässä voi olla yhtä aikaa hoidossa 12 lasta kolmella kasvattajalla. Yli 3-vuotiaiden ryhmässä kolmella kasvattajalla 21 lasta yhtä aikaa hoidossa. Päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä enintään kolmea varhaiskasvatuksen tehtävissä olevaa 1 momentissa tarkoitettua henkilöä vastaava määrä lapsia. Jos päiväkodissa on yksi tai useampi vammainen tai muuten tuen tarpeessa oleva lapsi, on tämä otettava huomioon lasten taikka 1 momentissa tarkoitettujen henkilöitten lukumäärässä, jollei päiväkodissa ole tällaista lasta varten avustajaa. Avustajaa ei lueta 1 momentissa tarkoitettuun mitoitukseen. (Varhaiskasvatuslaki 540/2018 §35.)

 

Päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta 35 §:ssä tarkoitetusta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Muilla tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.

 

Tällä hetkellä varhaiskasvatuksessa 105 lasta.  Tämänhetkinen arvio ensi syksyn lapsimäärästä on n. 100 lasta.  Seitsemän vuoden tarkastelujaksolla lapsien määrä Reisjärvellä ei ole vähentymässä. On myös huomioitava, että osa lapsista on vuorohoitolapsia, joten aukioloajat ja henkilöstöntarve määrittyvät myös vuorohoidon tarpeen mukaisesti. Päiväkotiapulaisen työpanosta tarvitaan ryhmissä mahdollistamaan varhaiskasvatuksen päivittäisen toiminnan lapsien kanssa. Näin ollen kasvatusvastuullinen henkilöstö voi keskittyä kokopäiväpedagogiikkaan ilman, että se huolehtisi päivittäisistä ruokahuollon ja puhtaanapidon tehtävistä.

Reisjärven kunnan varhaiskasvatuksessa työskentelee tällä hetkellä kolme päiväkotiapulasta, joista yksi on määräaikainen. On myös huomioitava, että kaksi perhepäivähoitajaa on eläköitymässä kesänaikana. Varhaiskasvatuksessa on edelleen tarvetta päiväkotiapulaisen työpanoksille edellä esitetyin perustein. 

 

 

 

 

 

Henkilöstön rakenne on muutettava ennen vuotta 2030 vastamaan varhaiskasvatuslakia, joten tämän vuoksi organisaatiota on uudistettava vastaamaan lain vaatimuksia. Tämän takia päiväkotiapulaisen tehtävä on määräaikainen. Henkilöstön mitoituksen ja rakenteen tarkastelua tehdään vuosittain lapsimäärän mukaisesti ja tarvittaessa reagoidaan mitoituksen ja rakenteen tarkistuksilla. Talousarviossa on varattu määrärahat henkilöstökuluihin.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Markku Puronhaara

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle täyttölupaa yhdelle määräaikaiselle päiväkotiapulaiselle määräaikaiselle ajalle 1.8.2024-31.7.2025. Palkkaus KVTES ja TVA:n mukainen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 Oili Kiviranta saapui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.57.

 

Kunnanhallitus 11.03.2024 § 88  

32/01.01.01.00/2024  

 

 

 

 

Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Sanna-Mari Vesanen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää täyttöluvan yhdelle määräaikaiselle päiväkotiapulaiselle ajalle 1.8.2024-31.7.2025. Palkkaus KVTES ja TVA:n mukainen.

 

Päätös Merkitään pöytäkirjaan, että puheenjohtaja Sari Huuskonen ilmaisi olevansa esteellinen tässä pykälässä. Huuskonen on palvelussuhdejäävi. Huuskonen poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Merkitään pöytäkirjaan, että Kaarlo Paavola toimi puheenjohtajana tässä pykälässä.

Kunnanhallitus myönsi täyttöluvan yhdelle määräaikaiselle päiväkotiapulaiselle ajalle 1.8.2024-31.7.2025. Palkkaus KVTES ja TVA:n mukainen.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa