RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 54
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
REISJÄRVEN KUNNAN ENERGIALINJAUKSET BIOENERGIAN OSALTA
Kunnanhallitus 19.02.2024 § 54
28/00.01.02.00/2023
Valmistelija Kunnanjohtaja, 040 3008 200
Lisätietoja antaa kunnanjohtaja Marjut Silvast, 040 3008 200
Kunnanhallitus perusti 27.3.2023 § 95 työryhmän valmistelemaan kunnan energialinjauksia ja nimesi 20.6.2023 edustajat työryhmään. Työryhmän muodostivat kunnan edustajina kunnanjohtaja ja tekninen johtaja, luottamushenkilöistä Teuvo Nyman ja Sari Huuskonen, Nihak ry:stä yrityspalvelupäällikkö Harri Jokela ja aluekehityspäällikkö Kimmo Niskanen, Reisjärven Ympäristöyhdistyksestä Jukka Helminen ja Timo Kemppainen. Työryhmän puheenjohtajana toimi kunnanjohtaja.
Työryhmän ohjaaviksi tavoitteiksi ja aihekehyksiksi määriteltiin yleisellä tasolla
eri viranomaisten kansalliset ja alueelliset uusiutuvaa energiaa koskevat linjaukset ja päätökset. Kunnan omiksi tavoitteiksi määriteltiin energiaoma-varaisuus, energiatehokkuus ja energian käyttöön liittyvät toimenpiteet. Kokonaistavoitteina olivat palvelujen tuottaminen ja järjestäminen, kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen huomioiden kunnan tehtävien lakisääteiset palvelutavoitteet, omistajapolitiikka, henkilöstöpolitiikka, asukkaiden osallistumismahdollisuudet sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.
Työryhmän toiminnan periaatteita ovat olleet kunnan ja kuntalaisten kannalta parhaiden mahdollisten energialinjausten laatiminen, eri näkökulmien ja näkemysten tasapuolinen käsittely. Energialinjausten laatimisen tarkoituksena
on toimia kunnan toimintaa ja päätöksentekoa ohjaavina yleisperiaatteina.
Kunnan energialinjauksissa huomioidaan uusiutuvan energian muodot: aurinkoenergia, bioenergia ja tuulivoima sekä muut energian tuotantotavat
ja energian siirtoon ja varastointiin liittyvät ratkaisut.
Ensimmäisessä vaiheessa on käsitelty tuulivoimaan liittyviä linjauksia.
Toisessa vaiheessa on käsittelyssä bioenergiaan liittyvät linjaukset.
Esittelijä Kunnanjohtaja Marjut Silvast
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan asiakirjan Reisjärven kunnan bioenergiaa käsittelevinä energialinjauksina.
Päätös Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan asiakirjan Reisjärven kunnan bioenergiaa käsittelevinä energialinjauksina.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |