RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
VALTUUSTON KOKOUKSEN 29.1.2024 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO
Kunnanhallitus 05.02.2024 § 44
22/00.02.00/2024
Valmistelija Hallintosihteeri, 040 3008 208
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Valtuuston 29.1.2024 päätökset:
§ 5 Valtuuston kokoukset kevät 2024
§ 6 Valtuuston kokouksista ilmoittaminen toimikaudella 2021-2025
§ 7 Kaavoitusaloite Reisjärven Rauranselän tuulivoimapuistoa varten
§ 8 Yhteistoimintasopimus Raahen työllisyysalueen perustamiseksi
Esittelijä Kunnanjohtaja Marjut Silvast
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää panna valtuuston kokouksen 29.1.2024 päätökset laillisessa järjestyksessä syntyneinä ja toimeenpanokelpoisena täytäntöön.
Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä § 5-6 ja 8 täytäntöönpantaviksi, § 7 päätettiin palauttaa takaisin valtuuston käsiteltäväksi.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |