Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.04.2023/Pykälä 29

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

LUOKANOPETTAJAN VIRKA

 

Sivistyslautakunta 13.04.2023 § 29  

113/01.01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja-rehtori Markki Puronhaara, 040 3008 400

 

 Perusopetuslain (628/1998) 4 §:n mukaisesti perusopetus on kunnan järjestämisvastuulla. Perusopetuksen järjestäminen edellyttää pätevän opetushenkilöstön rekrytoimista. Niemenkartanon oppilasmäärät vuosiluokittain ovat 25-41 oppilasta. Kouluissamme noudatetaan inkluusion periaatetta, jolloin tuki annetaan pääasiassa perusluokassa. Kyseiset oppilasmäärät ovat kaksisarjaisen koulun oppilasmääriä varsinkin alkuopetuksen vuosina. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen ikäluokka on jaettu kahteen ryhmään (luokkaan) eli yhden ikäluokan opetukseen tarvitaan kaksi luokanopettajaa. Nyt täytettävä virka on yksi näistä tarvittavista luokanopettajista.

Hallintosäännön 41 § 2. mom mukaan sivistystoimen vakituisen henkilöstön valitsee sivistyslautakunta.

Kunnanhallituksen päätöksen (13.13.2017 § 222) mukaisesti täyttölupamenettely koskee kaikkia kunnan virkoja ja toimia. Sivistyslautakunta on saanut täyttöluvan ao. luokanopettajan viran täyttämiseen kunnanhallituksesta 13.3.2023 § 77.

Paikka on ollut avoinna työvoimatoimistossa, Duunitorissa ja kunnan sivuilla 17.3. - 11.4.2023 välisen ajan. Listan lähtiessä hakuaika oli vielä kesken. Haastattelut järjestetään ennen kokousta. Tiivistelmä hakijoista toimitetaan oheismateriaalina lautakunnan jäsenille heti hakuajan päättymisen jälkeen.

Tehtävän kelpoisuusvaatimukset ovat annetun asetuksen (1998/986) mukaiset ja palkkauksessa noudatetaan OVTES:a. Hakemuksessa mainittiin, että valitukn on toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain (504/2001) mukainen rikosrekisteriote kuukauden kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Valinnassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Markku Puronhaara

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta valitsee luokaopettajan virkaan haastattelujen ja pisteytyksen perusteella KM Satu Ruostetsaaren ja varalle KM Tuuli Pekkarisen 1.9.2023 alkaen toistaiseksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa