Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.03.2023/Pykälä 107

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Kunnanhallitus 30.03.2023 § 107  

    

 

Valtuustossa 18.10.2021 hyväksytyn Reisjärven kunnan hallintosäännön § 127 mukaan kutsu on lähetettävä vähintään kuusi päivää ennen kokousta.

Kiireellisessä tapauksessa kokous voidaan kutsua koolle tai pitää puhelinkokouksena toimielimen päätöksen mukaan. Tällöin kokouskutsua ja esityslistaa ei toimiteta erikseen.

Kuntalain 103 §:n mukaan hallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Päätösvaltaisuuden toteamiseksi puheenjohtaja suorittaa nimenhuudon.

 

Päätösehdotus Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen pöytäkirjanpitäjäksi valittiin Heidi Kesänen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa