Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 70

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

KAAVOITUSALOITE REISJÄRVEN RAURANSELÄN TUULIVOIMAPUISTOA VARTEN

 

Kunnanhallitus 13.03.2023 § 70  

111/10.02.02/2022  

 

 

Valmistelija vt. tekninen johtaja Jari Vuori, 040 3008 250

 Lisätietoja antaa vs. kunnanjohtaja Marianne Ahmaoja, 044 3008 505

 

Semecon Oy on lähettänyt Reisjärven kunnalle 2.3.2023 päivätyn kaavoitusaloitteen tuulivoimarakentamista ohjaavan osayleiskaavan laadinnasta Reisjärven tuulivoimapuiston suunnittelualueelle. Kaava laadittaisiin siten, että sitä olisi mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakennuslupien perusteena maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 77 a §:n mukaisesti.

 

Kaavoitusaloitteessa on esitetty alustava suunnittelualueen rajaus. Kaavamenettelyssä tultaisiin selvittämään eri vaihtoehtoja esimerkiksi voimaloiden sijoituspaikkojen ja niiden lukumäärän, tuulivoima-alueen lopullisen koon sekä tuulivoimapuiston sähköverkkoon liittämisen osalta. Hankkeelle tullaan soveltamaan myös ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA). Kaavoituksen ja YVA:n kustannuksista vastaa kokonaisuudessaan Semecon Oy sekä myöhemmin tuulipuistolle perustettava oma yhtiö.

 

Semecon Oy on solminut alueen maanomistajien kanssa riittävästi maanvuokrasopimuksia tuulivoimatuotannon aloittamiseksi. Semecon Oy on uusiutuvan energian alalla toimiva yritys, joka suunnittelee ja toteuttaa tuulivoimahankkeita. Yhtiö suunnittelee noin 7 tuulivoimayksikön nimellisteholtaan  6-10MW rakentamista, hankkeen kokonaispinta-ala n.1100 ha ja alueen maanpinnan korkeus n.160m.

Semecon Oy esittää kaavan laatijaksi Alusta Consulting Oy:a.

 

Kunta tekee päätöksen kaavoitusaloitteen hyväksymisestä ja saattaa osayleiskaavan vireille. Kunnalla on kaavoitusprosessin edetessä mahdollisuus keskeyttää kaavan valmistelu, mikäli kaavan toteutukselle ei ole edellytyksiä.

 

Liitteenä oleva listaus suunnittelualueen maanomistajista annetaan valtuutetuille tiedoksi esteellisyyden tarkistamista varten. Tiedot eivät ole julkisia.

 

Hallintosäännön § 11 mukaan kunnanhallitus hyväksyy asemakaavan tai asemakaavan muutoksen muiden kuin vaikutukseltaan merkittävien kaavojen osalta. Tuulivoima-alueen kaavoitusasian merkittävyydestä johtuen asiasta päättää valtuusto.

 

Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Marianne Ahmaoja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy osayleiskaavan laatimisen aloittamisen Reisjärven Rauran tuulivoima-alueelle.

 

Päätös Puheenjohtajan avattua keskustelun vs. kunnanjohtaja teki esityksen, että asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä.
Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mervi Niskakoski poistui esteellisenä (HL 28.1 § kohta 1) tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa