RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 69
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
KOULUTUSHAKEMUS VT. TEKNINEN JOHTAJA/RAKENNUSMESTARI
Kunnanhallitus 13.03.2023 § 69
22/01.03.00.00/2023
Valmistelija Talous- ja henkilöstöjohtaja Marianne Ahmaoja, 044 3008 505
Lisätietoja antaa talous- ja henkilöstöjohtaja, vs. kunnanjohtaja Marianne Ahmaoja
Kunnanrakennusmestari, joka on valittu kunnan tekniseksi johtajaksi, on ilmoittanut kiinnostuksesta kouluttautua insinööriksi (AMK). Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena, jossa lähiopiskelua on 2-3 päivän jaksoissa 2-3 kertaa lukukaudessa. Pääosin opiskelu tapahtuu verkossa ja työpaikkaopintoina oppimisprojekteissa. Opintoihin kuuluu myös harjoittelua, joka on mahdollista tehdä myös omassa kunnassa. Samoin opintoihin kuuluvat opinnäytetyöt tehdään osana työelämän kehittämistä.
Koulutus on ammattikorkeakoulutasoista opiskelua Lapin ammattikorkeakoulussa. Koulutuksen tavoitteena on insinöörin tutkinto rakennus- ja yhdyskuntatekniikasta. Sen painopistealueena on talonrakennustekniikka tai talo- ja energiatekniikka. Koulutuksen laajuus on 240 opintopistetta ja suunniteltu kesto 4 vuotta. Opintoihin haetaan yhteishaussa 15.-20.3.2023.
Rakennusmestarin kouluttautuminen edistää kunnan henkilöstön osaamista. Tämä puolestaan tukee kunnan tehtävien ja palvelujen järjestämistä. Opiskeluihin liittyen on ratkaistava, voidaanko lähijaksot myöntää palkallisena vapaana sekä se, miten suhtaudutaan opintojen projekteihin, jotka voitaisiin toteuttaa kunnan tarpeista lähtien.
Kunnassa ei ole vielä yhtenäistä linjausta siitä, miten suhtaudutaan henkilöstön muutamaa päivää pitempiin kouluttautumisiin. Kunnan etu on, että sen henkilöstö on motivoitunutta ja kouluttautunutta. Kouluttautumisen voi nähdä myös työhyvinvointia edistävänä tekijänä. Opinnot voidaan lähijaksojen osalta myös sisällyttää henkilön vuosittaiseen koulutuskalenterin koulutussuunnitelmaan.
Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Marianne Ahmaoja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. hyväksyä vt. tekninen johtaja/rakennusmestarin koulutushakemuksen, mikäli hän saa hakemansa opiskelupaikan
2. myöntää lähijaksot palkallisena kouluttautumisvapaana osana koulutuskalenteria
3. projekteista päätetään erikseen kunkin projektin osalta niiden sisällön tarkennuttua.
Päätös Hallintosihteeri Piia Haikola oli poissa asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan esteellisenä (hallintolaki 28 § 1 momentti 1 kohta).
Pöytäkirjanpitäjäksi tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi valittiin talous- ja henkilöstöjohtaja Marianne Ahmaoja.
Keskustelun kuluessa vs. kunnanjohtaja teki muutetun pohjaehdotuksen.
Kokouksessa tehty muutettu pohjaehdotus: Asia palautetaan uuteen valmisteluun koulutusperiaatteiden laatimiseksi kunnalle. Muutettu pohjaehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |