RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
HYTE-TYÖN MÄÄRÄRAHAT VUODELLE 2023
Kunnanhallitus 13.03.2023 § 67
17/02.02.00/2020
Valmistelija Talous- ja henkilöstöjohtaja 044 3008 505
Lisätietoja kunnanjohtaja Marjut Silvast 040 3008 200
Reisjärven kunnan valtuuston on hyväksynyt talousarvion vuodelle 2023 12.12.2022 § 102. Tällöin ei vielä ollut tietoa, saadaanko kuntaan palkattua hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämisen koordinaattori ja mihin aikaan hän voi aloittaa. Tästä johtuen määrärahat hyte-työhön (hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen) on varattu kaikille toimialoille toimialojen omiin määrärahoihin. Yksi tällianen määräraha on elinkeinopalvelujen kustannuspaikalle 6072 varattu määräraha (3000 euroa) yhdistysten terveyttä ja hyvinvointia edistävien hankkeiden avustamiseen.
Hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämisen koordinaattori aloitti työskentelyn 1.3.2023. Tämän johdosta on aiheellista siirtää toimialoille varatut määrärahat hyte-työn kustannuspaikalle 6028. Myös Valtiokonttori edellyttää hyte-työn kustannusten raportoimista omalla kirjaustunnisteellaan, joka Reisjärvellä on kustannuspaikka.
Talousarvion 2023 täytäntöönpano-ohjeiden (hyväksytty kunnanhallituksessa 16.1.2023 § 4) mukaan määrärahasiirroista päättää sivistyslautakunta sivistystoimen ja kunnanhallitus teknisen toimen ja hallintotoimen osalta. Mikäli kyseessä on toimialat ylittävä määräraha siirto tai määrärahojen muutosesitys, asiasta päättää valtuusto.
Kyseessä on toimialat ylittävä määrärahojen siirto, jolloin asiasta päättää valtuusto toimialojen ylittävältä osalta ja kunnanhallitus hallinto- ja teknisentoimen osalta. Kun kyseessä on tähän asti toimialoille hajotetun palvelumuodon kokoamisesta omalle kustannuspaikalleen, on perusteltua sopia määrärahojen siirrosta toimialajohtajien ja koordinaattorin kesken yhteistyössä. Näin saadaan myös koordinoitua kuluvalle vuodelle suunniteltua hyte-työtä yhteistyössä koordinaattorin ja toimialajohtajien kanssa.
Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Marianne Ahmaoja
Päätösehdotus Kunnanhallitus
1. päättää siirtää elinkeinotoiminnan kustannuspaikalta yhdistysavustuksille varatun summan hyte-työn kustannuspaikalle
2. esittää valtuustolle, että se valtuuttaa talous- ja henkilöstöjohtajan sekä hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämisen koordinaattorin sopimaan muiden toimialajohtajien kanssa yhteistyössä toimialoille varattujen hyte-työn määrärahojen siirrosta hyte-työn kustannuspaikalle.
Päätös Keskustelun kuluessa puheenjohtaja teki esityksen asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun. Kaarlo Paavola kannatti esitystä.
Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan esityksen yksimielisesti.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |