Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

TALOUSARVIOLAINAN OTTAMINEN INVESTOINTEJA VARTEN

 

Kunnanhallitus 13.03.2023 § 66  

17/02.02.00/2020  

 

 

Valmistelija Talous- ja henkilöstöjohtaja, 044 3008 505

 Lisätietoja antaa talous- ja henkilöstöjohtaja, vs. kunnanjohtaja Marianne Ahmaoja

 

Reisjärven kunnanvaltuuston on kokouksessaan 12.12.2022 § 102 hyväksynyt talousarvion ja investointisuunnitelman vuodelle 2023 sekä taloussuunnitelman vuosille 2023-2025. Kunnan investointisuunnitelman suuruus vuodelle 2023 on noin 1,45 mijoonaa euroa (netto).

 

Kuntalain (410/2015) 110 §:n mukaan talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Hyväksytyn talousarvion 2023 (s. 17) mukaan investoinnit 1,45 miljoonaa euroa katetaan lainarahalla.

 

Tämän hetkisen yleisen epävarmuuden vuoksi tuotteiden ja palveluiden hinnat ovat kohonneet merkittävästi syksystä 2022. Tämän johdosta on perusteltua varautua siihen, että talousarviossa esitettyyn investointisuunnitelmaan varatut määrärahat on arvioitu alakanttiin ja todellinen rahoitus tarve on noin kaksi (2) mijoonaa euroa. Vuoden 2023 talousarvion rahoituslaskelmassa (s. 53) on hyväksytty 2 milj. euron pitkäaikaisten lainojen lisäys, joten talousarviomuutosta ei tältä osin tarvitse tehdä.

 

Sotekeskuksen rakentaminen on jo pitkällä ja sen arvioitu suurin rahan tarve osuu touko-kesäkuulle 2023. Tästä johtuen tarjousten pyynnön sekä lainehtojen neuvottelun sujuvoittamiseksi ja kassan riittävyyden turvaamiseksi on perusteltua valtuuttaa talous- ja henkilöstöjohtaja valmistelemaan tarjousten lähettäminen rahoituslaitoksille, neuvottelemaan lainan ehdoista sekä korkosuojauksesta rahoituslaitosten kanssa.

 

Valtuuston 18.10.2021 § 112 hyväksymän hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnanjohtaja päättää talousarviolainan ottamisesta talousarvion ja kunnanhallituksen ohjeiden mukaisesti.  Hallintosäännön 154 §:n mukaan valtuuston ja kunnanhallituksen päätöksiin perustuvat sopimukset ja sitoumukset allekirjoittaa kunnanjohtaja, jollei kunnanhallitus ole valtuuttanut toisia henkilöitä.

 

 

Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Marianne Ahmaoja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se
1. vahvistaa talousarviolainen suuruudeksi vuodelle 2023  kaksi (2) miljoonaa euroa ja
2. valtuuttaa talous- ja henkilöstöjohtajan valmistelemaan talousarviolainen nostamisen edellä mainituilla oikeuksilla.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa