RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilastokatsaus kirjastosta |
KIRJASTON TILASTOJA
Sivistyslautakunta 31.01.2023 § 9
105/12.03.02.00/2022
Valmistelija Kirjastotoimenjohtaja, 040 3008 480
Kirjastotoimenjohtaja on tehnyt esityksen kirjaston tilastoista. Kirjaston tilastot tippuivat koronaepidemian aikana. Vuonna 2022 lainausten määrä kääntyi sel-vään nousuun. Vielä joudutaan tekemään paljon töitä, jotta kävijöiden määräkin saadaan taas nousuun.
Voidaan myös todeta, että omatoimikirjaston perustaminen on ollut onnistunut ratkaisu ja merkittävä palvelutason nousu.
Liitteenä kirjaston tilastot.
Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Markku Puronhaara
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi kirjastotoimenjohtajan tekemät tilastot.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |