Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 1

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Sivistyslautakunta 31.01.2023 § 1  

    

 

Valtuustossa 18.10.2021 hyväksytyn Reisjärven kunnan hallintosäännön § 127 mukaan kutsu on lähetettävä vähintään kuusi päivää ennen kokousta.

Kuntalain 103 §:n mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Kokouskutsu on toimitettu sivistyslautakunnan jäsenille, kunnanhallituksen puheenjohtajalle, kunnanhallituksen edustajalle sekä kunnanjohtajalle

25.1.2023. Kokouksen asialista on asetettu nähtäville kunnan verkkosivuille 25.1.2023.

 

Päätösvaltaisuuden toteamiseksi puheenjohtaja suorittaa nimenhuudon.

 

Päätösehdotus Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Pöytäkirjanpitäjäksi valittiin hallintosihteeri Piia Haikola.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa