RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 265
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus 11.09.2023 § 265
Valtuustossa 24.4.2023 hyväksytyn Reisjärven kunnan hallintosäännön § 128 mukaan kutsu on lähetettävä vähintään kuusi päivää ennen kokousta.
Kuntalain 103 §:n mukaan hallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Kokouskutsu on toimitettu hallituksen jäsenille, valtuuston puheenjohtajistolle sekä kunnanjohtajalle, talous- ja henkilöstöjohtajalle ja pöytäkirjanpitäjälle 5.9.2023. Kokouksen asialista on asetettu nähtäville kunnan verkkosivuille 5.9.2023.
Päätösvaltaisuuden toteamiseksi puheenjohtaja suorittaa nimenhuudon.
Päätösehdotus Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Päätös Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjanpitäjäksi valittiin puheenjohtajan ehdottamana ja Oili Kivirannan kannattamana kunnanjohtaja Marjut Silvast.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |