RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.07.2023/Pykälä 223
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
SAAPUNEET VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET
Kunnanhallitus 13.07.2023 § 223
Valmistelija Saatetaan tiedoksi kunnanjohtajan, va.talous- ja henkilöstöjohtajan ja teknisen johtajan viranhaltijapäätökset.
Kunnanjohtaja Marjut Silvast
Yleispäätökset §:t
Henkilöstöpäätökset §:t
Poissaolopäätökset §:t
Hankintapäätökset §:t
Va. talous- ja henkilöstöjohtaja Anssi Lahnalampi
Yleispäätökset §:t
Henkilöstöpäätökset §:t
Poissaolopäätökset §:t
Hankintapäätökset §:t
Tekninen johtaja Jari Vuori
Yleispäätökset §:t
Henkilöstöpäätökset §:t
Hankintapäätökset §:t
Esittelijä Kunnanjohtaja Marjut Silvast
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy saapuneet viranhaltijapäätökset ja toteaa, ettei käytä otto-oikeutta esitetyissä asioissa.
Päätös Todettiin, että ei ollut saapunut viranhaltijapäätöksiä käsiteltäväksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |