RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.07.2023/Pykälä 219
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
VA. TALOUS- JA HENKILÖSTÖJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN
Kunnanhallitus 13.07.2023 § 219
68/01.00.00/2023
Valmistelija Kunnanjohtaja, 040 3008 200
Lisätietoja antaa kunnanjohtaja Marjut Silvast, 040 3008 200
Reisjärven talous- ja henkilöstöjohtajan virka on vs. kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksellä 21.4.2023 § 1/2023 täytettynä väliaikaisesti
vuoden 2023 loppuun. Virkaa hoitava va. talous- ja henkilöstöjohtaja Anssi Lahnalampi on 3.7.2023 ilmoittanut siirtymisestään toisen työnantajan palvelukseen 1.9.2023.
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 40 § 2 mom. kohdan 1 mukaan viranhaltijan irtisanoutuessa irtisanomisaika on vähintään 14 päivää, jos palvelussuhde on jatkunut enintään viisi vuotta. Irtisanomisaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona irtisanominen on annettu tai saatettu tiedoksi. Määräajaksi otettu viranhaltija voi myös itse irtisanoutua virastaan ennen määräajan päättymistä (Kunnallinen työmarkkinalaitos, yleiskirje 19/2003, liite 2).
Hallintosäännön § 54 mukaan viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon.
Esittelijä Kunnanjohtaja Marjut Silvast
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee va. talous- ja henkilöstöjohtaja Anssi Lahnalammen irtisanoutumisen tiedokseen ja saattaa sen edelleen tiedoksi palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneelle viranomaiselle. Virkasuhteen viimeinen päivä on 31.8.2023.
Päätös Hyväksyttiin.
Va. talous- ja henkilöstöjohtaja ilmoitti esteellisyytensä ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi.
Ptk tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |