Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.07.2023/Pykälä 216

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Kunnanhallitus 13.07.2023 § 216  

    

 

Valtuustossa 18.10.2021 hyväksytyn Reisjärven kunnan hallintosäännön § 127 mukaan kutsu on lähetettävä vähintään kuusi päivää ennen kokousta.

Kuntalain 103 §:n mukaan hallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Kokouskutsu on toimitettu hallituksen jäsenille, valtuuston puheenjohtajistolle sekä kunnanjohtajalle, talous- ja henkilöstöjohtajalle ja pöytäkirjanpitäjälle 7.7.2023. Kokouksen asialista on asetettu nähtäville kunnan verkkosivuille 10.7.2023.

 

Päätösvaltaisuuden toteamiseksi puheenjohtaja suorittaa nimenhuudon.

 

Päätösehdotus Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

 

Päätös Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 Pöytäkirjanpitäjäksi valittiin kunnanjohtaja Marjut Silvast.


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa