Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 201

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

VALTUUSTON KOKOUKSET SYKSY 2023

 

Kunnanhallitus 20.06.2023 § 201  

8/00.02.00/2020  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja, 040 3008 200

 Lisätietoja antaan kunnanjohtaja Marjut Silvast, 040 3008 200

 

Kuntalain (410/2015) 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja.

 

Valtuuston kokousmenettelyä koskevat säännökset on määritelty kunnan hallintosäännön luvussa 12. Hallintosäännön 88 §:n mukaisesti kokouskutsu on lähetettävä vähintään kuusi (6) päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.

Valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta tiedotetaan ennen kokousta niissä

tiedotusvälineissä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan ilmoittaa.

 

Valtuusto kokoontuu pääsääntöisesti maanantaisin klo 18.00 kunnantalon valtuustosalissa. Kokoukset striimataan ja ne ovat seurattavissa suorana lähetyksenä netissä. Valtuuston kokousten esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan kunnan kotisivuilla. Kokouksia voidaan lisätä, siirtää tai perua tarvittaessa. Valtuusto päättää kokousaikataulut erikseen kevät- ja syyskaudelle.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Marjut Silvast

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto päättää pitää valtuuston kokoukset syyskaudella 2023 maanantaisin klo 18.00 seuraavasti:
25.9.
16.10.
13.11.  
11.12.

 

Päätös Puheenjohtajan avattua keskustelun kunnanjohtaja teki muutetun pohjaehdotuksen:
Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto päättää pitää valtuuston kokouksen syyskaudella 2023 maanantaisin klo 18.00 seuraavasti:
21.8.
25.9.
16.10.
13.11.
11.12.

Muutettu pohjaehdotus hyväksyttiin.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa