Dynasty tietopalvelu Haku RSS Reisjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.reisjarvi.fi:443/D10_Reisjarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 213

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

TÄYTTÖLUPA ERITYISOPETTAJAN VIRKAAN

 

 

 

Sivistyslautakunta 15.06.2023 § 53 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja-rehtori Markku Puronhaara, 040 3008 400

 

 Kunnanhallituksen päätöksen (13.12.2017 § 222) mukaisesti täyttölupamenettely koskee kaikkia kunnan virkoja ja toimia. Kaikkiin yli 14 päivän sijaisuuksiin sekä määräaikaisiin ja vakinaisiin virka- ja työsuhteisiin vaaditaan kunnanhallituksen täyttölupa. Kunnan virkarakenne on sellainen, että tarvitsemme tämän erityisopettajan viran tarjotaksemme opetussuunnitelman mukaista opetusta.

Perusopetuksemme toimii kaksisarjaisena esikoulusta yhdeksänteen luokkaan. Kouluissamme noudatetaan inkluusion periaatetta, jolloin tuki annetaan pääasiassa perusluokassa. Ikäluokat kunnassamme ovat kaksisarjaisen koulun oppilasmääriä varsinkin alkuopetuksen vuosina. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen ikäluokka on jaetta kahteen ryhmään (luokkaan) eli yhden ikäluokan opetukseen tarvitaan kaksi luokanopettajaa. Virkarakennetta on katsottu 2018 tehdyn selvityksen pohjalta monesta eri näkökulmasta ja on todettava nyt esitetyn olevan toimivin ja taloudellisin.
 

 Perusopetuslain (628/1998) 4 §:n mukaisesti perusopetus on kunnan järjestämisvastuulla. Perusopetuksen järjestäminen edellyttää pätevän opetushenkilöstön rekrytoimista.

Talousarvion käsittelyn yhteydessä käytiin laajaa keskustelua erityisopetuksen riittävyydestä kunnassamme. Totesimme, että saatujen avustusten myötä pystymme täyttämään lain määräämät velvollisuudet, mutta yhtään vähemmällä resurssilla emme voi toimia.

Kyseessä on olemassa oleva virka, joka nytkin on täytettynä ja johon rahat on varattu talousarviossa. Palkkauksessa noudatetaan OVTES:iä.

Nyt tarve on harkinnanvaraisen virkavapaan sijaisuuteen 1.8.2023 - 31.7.2024 väliseksi ajaksi. Viransijaisuuden päättää sivistysjohtaja-rehtori hallintosäännön § 42.9 perusteella.

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Markku Puronhaara

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle täyttöluvan myöntämistä erityisopettajan viransijaisuuteen 1.8.2023 - 31.7.2024 väliseksi ajaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


 

Kunnanhallitus 20.06.2023 § 213  

84/01.01.01.00/2022  

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Marjut Silvast

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää  täyttöluvan erityisopettajan viransijaisuuteen 1.8.2023 - 31.7.2024 väliseksi ajaksi.  

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa